ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA

Minulla on ollut lukuisia ongelmia selkäni ja olkapäiden kanssa, joihin en ole saanut apua muilta terveysalan ammattilaisilta. Janina käytti erilaisia tekniikoita, joiden ansiosta sain pysyvän avun sekä selkä- että olkapäävaivoihin. Janinan oma urheilutausta laaja-alaisen fysioterapia koulutuksen lisäksi auttaa ymmärtämään syitä oireiden taustalla sekä auttaa löytämään tehokkaan ja pitkäkestoisen avun vammojen sekä loukkaantumisien hoitoon sekä kivun hallintaan. Hän on samaan aikaan ammattitaitoinen että ystävällinen, suosittelen häntä lämpimästi!

Mies, 42 vuotta

Janina on kuunteleva ja hoidettavastaan kokonaisvaltaisesti huolehtiva ammattilainen.

Mikä hienointa, Janina ei lähde hoitamaan ainostaan vaivaa, vaan lähtee etsimään kipujen ja kiristyksien todellista syytä. Arvostan erittäin paljon sitä, miten Janina pitää huolta asiakkaistaan hoitopöydältä poistumisen jälkeenkin tiedustelemalla vointia muutamien päivien päästä.

 

Janinalla on huikea kokemus niin tavallisten kuntoilijoiden kuin huippu-urheilijoidenkin lihashuollosta, hän osaa lukea asiakkaidensa kropan virheasentoja, jännitystiloja ja kehon tasapainoa.

 

Itse sain jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen suuren avun niska-hartia- ja käsivarsiongelmiin. Sormeni olivat puutuneet, olkavarteeni koski ja heräilin öisin pääkipuun, oireet hävisivät jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Suosittelen Janinaa erittäin lämpimästi, oli kyseessä joko pieni tai suuri vaiva

Nainen, 45 vuotta

Olkapääni oli vaivannut minua jo vuosia, enkä ollut saanut siihen apua hieronnasta, ortopediltä tai kiropraktikolta. En voinnut jatkaa lentopallon pelaamista, minun täytyi myös jättää uintiharrastukseni, sillä en voinut kipeällä olkapäällä uida lainkaan. Kolmen kerran tapaamisten jälkeen, olkapääni oli takaisin ennallaan (kuin 20-vuotiaana, jolloin pelasin ammattiliigassa), nyt 1,5 vuoden jälkeen on olkapää pysynyt yhä kunnossa Janinan antamien harjoitusten ja kotiohjeiden perusteella. Olen hyvin kiitollinen Janinan antamasta fysioterapiasta, jonka avulla pääsin takaisin rakastamieni lajien pariin.
 

Lentopalloilija, mies 40 vuotta

Harjoittelin ensimmäistä maratoniani varten, kun kivuliaat penikkavaivat iskivät.

Penikkavaivojen lisäksi alaselkäni sekä vasen lonkkani kipeytyivät juostessa sekä autoa ajaessani. Janinan holistinen ote vaivojen perimmäisen syyn löytämiseen auttoi minua suuresti kuntoutuksessa. Hän ei lähtenyt vain hoitamaan pelkkiä oireita, vaan teki liiikkuvuus- ja lihasaktivaatio testejä, jonka lisäksi Janina perehtyi harjoitusohjelmaani, juoksutyyliini, työhöni sekä elämäntapaani. Janinan tapa hoitaa asiakkaitaan auttoi minua suuresti, hän pystyi löytämään juoksutyylistäni ja asennostani lihasepätasapainoja, joita en itse pystynyt havaitsemaan, Janinan liikkuvuus- ja lihasaktivaatioharjoitteiden myötä pystyin jatkamaan maraton-harjoitteluani ja haaveeni maratonin juoksusta toteutui! Toisin kuin monet fysioterapeutit joiden luona olen käynyt, Janina todella perehtyi oireiden syihin, eikä ainoastaan hoida näkyviä oireita.  

Nainen, 28-vuotta

Haluan kiittää Janinaa hänen antamastaan fysioterapiasta. Olen itse lääkäri ja triathlonisti, olin vaikuttunut Janinan kyvystä diagonosoida rasitusvammojani sekä hänen tehokkaasta ja näyttöön perustuvasta tavasta käyttää manuaaliterapiaa sekä ohjata asiakasta pitkäaikaiseen hyvinvointiin. Janinan antamien hoitojen ja kotiohjelman jälkeen pystyin jatkamaan harjotteluani ja valmistautumaan alkavaa kisakauteen.
 

Mies, 52 vuotta

Olin aloittanut triathlonin täysimatkalle harjoittelun 6 viiikkoa aikaisemmin, kun olkapääni ja alaselkäni alkoivat vaivata. Parin viikon sisällä kipu olkapäästä levisi käsivarteeni ja sormiini. Osa sormistani oli päivittäin tunnottomia ja kylmiä. Kahvikuppia pitäessäni käteni tärisi.

 

Pelästyin oireita ja lähdin etsimään apua niihin. Päädyin Janinan vastaanotolle. Olin tätä ennen käynyt magneettikuvissa, mutta en ollut saanut vielä tuloksia.

Jo ensimmäisellä kerralla Janina huomasi liikkuvuusongelmia sekä rintarangassani sekä olkanivelessäni, hänen mukaansa magneetti kuvia ei välttämättä olisi tarvittu ottaa.

Saamani manuaalisen terapian ja harjoitteiden ansiosta oireet hävisivät jo ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen ja pääsin jatkamaan Ironman – harjoitteluani.

Magneettikuvat tulivat takaisin puhtaana, kuten Janina olikin arvellut.

 

Janina kuuntelee ja hänen päättelykykynsä on huikea, hän ei ainoastaan hoida oireita, vaan oireiden syitä. Olen käynyt monilla terveysalan ammattilaisilla: kiropraktikoilla, fysioterapeuteilla, lääkäreille, hierontaterapeuteille sekä akupunkitiossa saamatta pidempi aikaisempaa apua oireisiini, Janina oli ensimmäinen joka todella löysi oireiden syyn.

 

Erilaisilla faskia- ja manuaalisen terapian menetelmillä Janina hoiti oireet kuntoon sekä antoi ohjeita mitä pystyin itse tekemään, jotta oireet pysyvät poissa. Parin hoitokerran jälkeen olin jo täysin oireeton. Olen todella kiitollinen Janinalle hänen ammattitaidostaan ja avustaan!

Kuntourheilija 42 vuotta

Olin juuri jäämässä eläkkeelle, kuin sietämätön kipu nivusessä iski yllättäen. Olen aina ollut aktiivinen ja terve, kivun kovuus ja jatkuvuus tekivät liikkumisesta vaivalloista, sain myös neurologisia oireita, jalkani ”läpsyi” enkä voinut kävellä normaalisti, saati ajatella jumppatunneille osallistumista. Sain yleislääkäriltä ensiavuksi kortisonipiikin, josta ei ollut apua. Kävin myös magneettikuvauksessa ja ortopedillä. Lääkärit miettivät selkäleikkauksen mahdollisuutta, josta luovuttiin kuitenkin. Parin kuukauden lääkäreillä ja osteopaatilla käymisen jälkeen päädyin Janinan vastaanotolle.


Tilannekartoituksessa fysioterapeutti Janina huomasi välittömästi, että lantioni oli kiertynyt ja lanneseudun lihaksissa oli puolieroa. Lääkärit tai osteopaatti eivät olleet kiinnittäneet lantioni asentoon lainkaan huomiota, vaan keskittyivät itse kipualueeseen tai hermojuureen. Janinan manuaalisella käsittelyllä ja huolellisesti ohjaamilla kuntoutusliikkeillä vaiva korjautui parissa viikossa. Pystyin jo ensimmäisen viikon jälkeen juoksemaan ja liikkumaan kivuttomasti.

Nainen, 65 vuotta

Jouduin viime kesänä selkäleikkaukseen välilevynpullistuman vuoksi. Leikkaus ei valitettavasti tuonut lopullista apua vaivaan, vaan loppuvuodesta oireet uusiutuvat. Kipujen uusiuduttua löysin Janinan. Han on saanyt minut ymmärtämäan, oikeasti ymmartamäan miten kehoni toimii, mistä kivut johtuvat ja kuinka pystyn mm. lihaksia voimistamalla pitamäan kipuni aisoissa. Janinalla on monet eri tekniikat hyppysissä ja hän aidosti välittää ja haluaa saada minut kuntoon, toisin sanoen, Janina haluaa että itse saan itseni kuntoon - hänen avullaan ja kannustuksellaan. Ihana ja upea tyyppi!!

Nainen, 40 vuotta

Please reload

© 2018 by Janina Rajecki Davis

  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon
  • Black Twitter Icon
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now